perjantai 30. maaliskuuta 2012

Jumalan rauhaa, hyvät ystävät!

Katunäkymä Petroskoista

Maaliskuu on jo takana. Ihana kevätkuu, koska se on lisännyt minulle vielä yhden vuoden. Olen kiitollinen Jumalalle kaikesta, mitä on elämääni sisältynyt, myös vaikeista ja pimeistäkin elämäni vaiheista, mutta päämäärähän on selkeä!
 Niin, maaliskuu useimmiten tuo tullessaan vaihteluja myös fyysiseen oloon, mutta kyllä siitäkin on osit- tain selvitty. On leikattu kädessä muodostunut kasvain, se oli haitallinen, koska luomisessa Jumala ei tarkoittanut sitä. Toivon mukaan pääsen tämänkin yli, luottaen Jumalaan.

 Kokousta Karjalassa

 Mitä tulee evankeliumin työhön, niin koulun ovet virallisesti ovat todella kiinni, mutta on muitakin kohteita...Me kävimme niin sanotusti hoitokodissa, jossa on paljon niitä, joita edes omat lapset eivät enää tarvitse ja myös aivan yksinäisiä, joiden elämä on pelkkää pimeyttä. Osa heistä olivat oli todella liikkuuntuneita. Henkilökunta tai osa heistä olivat myöskin läsnä ja johtaja pyysi pastoria käydä tapaamassa heidä uudestaan.

 Kesäjoen pastori oli kertonut minulle, että heidän metsäkylässä sijaitsevassa koulussa on mahdollista pitää tilaisuuksia ja minä lähdinkin matkaan,se on noin 350 km päässä pohjoiseen, Venäjän Kemistä 100km. Tultuamme paikan päälle(kyydissä oli äitini) saimmekin tietää, että uskontotyyppiset tilaisuudet missä tahansa muodossa ovat kiellettyjä. Pastori ei halunnut tuoda asiaa ilmi ennen kuin tulen paikan päälle,koska hän järjesteli tilaisuuksia paikallisessa kulttuuritalossa ja myös käytiin Kemissä kultturitalossa. 

Kohta tiet "sulaa"

 Minua kovasti jäi askarruttamaan yksi seikka joka seurasi meitä molemmissa paikoissa, nimenomaan se, että samaan aikaan siellä oli järjestetty erittäin halvalla hinnalla 3D esitys, joka kiinnosti sekä lapsia että heidän isiä ja äitejä. Kulttuuritalon aulassa oli aikaisemmin näkemätön tungos - kaikki halusivat nähdä piirrosfilmejä jossa esiintyvät avaruusmaailman hirviöt 3D teknologialla.
 Kulttuuritalon ulko-ja sisä seinillä vierekkäin olivat tarjolla mainokset ja ihmiset saavat vapaastivalita - ja he valitsevat huvin. Meidän saliin oli tullut muutama nuori ja paikallisia uskovia. Nuoret olivat kiitollisia ja myös me saimme rohkaisua, kun tapasimme niitä ystäviä joita kävimme katsomassa Petroskoin sairaalassa ja jotka tulivat uskoon.

Vaikka alkuvaiheessa olin kovasti pettynyt kun en päässyt sisälle kouluun, ja suorastaan jähmet- tyneenä seurasin kun väki tungoksessa ryntäsi isoon näyttämösaliin, silti ymmärsin, että tämäkin matka oli tehtävä jopa ihmisten valinnan tähden. 

 Muutama päivä sitten 4 hengen ryhmänä saimme käydä psykiatri(mielisairaalassa). Lähdettiin aralla mielellä ja oli päällä ennakkoluuloakin, mutta tapaaminen oli pelkkää yllätystä. Sain hyvän ja hellän opetuksen Herralta ja vielä kerran ymmärsin, että on lähdettävä maan alimpiin paikkoihin, siellä on niitä joista ei kukaan enää huoli, tämmöiset ymmärtävät ja ottavat vastaan evankeliumin. Pidän pelkkänä ilona kun saimme henkilökunnalta ja potilailta kutsun tulla uudestaan ja lähdemmekin, jos Herra suo ja elämme.

Kesän odotusta

 Nyt on edessä päin matka Sortavalaan, siellä on suuri tapahtuma seurakunnan 20 vuotis juhla. On odotettavissa myös ei uskovia ystäviä. Se tapahtuma on lauantaina, mutta kertomus sirtyy huhtikuun puolelle.

 Taas pyytäisin teitä, jos jaksatte rukoileman evankelijumin työn puolesta Karjalassa! -Toivon myös erikoista siunausta hiljaisille Pääsiäispäiville!

 Siunaavin terveisin Artur                                                                                                                                                                             

1 kommentti:

  1. Hei Artur!
    Paljon kiitoksia ystävällisestä maaliskuun raportista, ja paljon onnea syntymäpäivän johdosta! Olen itsekin maaliskuussa syntynyt.
    On aina ilo lukea kuulumisiasi, silloinkin, kun uutiset eivät ole hyviä: on tärkeää tietää, minkä asian puolesta rukoilla. Toivottavasti sinulle aukeaa uusia ovia, ja Jumala parantaa kätesi aivan terveeksi.
    Rukoilen työsi ja terveytesi puolesta, ja toivotan sinulle ihanaa Pääsiäistä ja Taivaan Isän huolenpitoa!
    Ystävällisin terveisin,
    Minna Toivonen
    Helsinki

    VastaaPoista