torstai 6. helmikuuta 2014

Helmikuuta mennään

Rauhan tervehdys, rakkaat veljet ja sisaret 
Jeesuksessa Kristuksessa!


Tuntuu siltä, että Uusi vuosi kahden viikon jälkeen on päässyt vireille! Suurin osin se johtuu siitäkin, kun pidetään kaksoisjoulua ja kaksi Uutta Vuotta. Saamme kiittää Herraa, kun taas voimme lähteä liikkeelle, vaikka joskus Herra lähettää jopa kotiin tai avaa ovet jonkun ystävän kotiin. Näinä pitkinä juhlina saimme uusia ystävyyssuhteita ”vanhojen ystävien” kanssa ja vielä kerran huomasin, että se kylvö, joka oli tehty noin 20 vuotta sitten, ei sittenkään ollut turhaa


Siinä se nyt on, Arturin uusi työkalu. Kia on merkki
ja tuli yhdennellätoista hetkellä tosi tarpeeseen.


Nykyisin saamme kylvöstä kovasti iloita! Nimittäin seurakuntamme järjesti erikoisen tilaisuuden, johon kutsuimme vielä elämän sisältöä etsiviä ystäviä. Soitimme kitaran säestyksellä kauniita joululauluja ja elämän eri aiheita koskevia lauluja. Ehkä se tuntui sielulliselta, mutta kyllä ihmiset tykkäsivät. 

Minä itse iloitsin, kun tilaisuuteen tulivat minulle oikein rakkaat ystävät edellisiltä ajoilta ja hekin olivat mielissään nähdä meitä. Saimme kotikutsuja ja juhlapöydän ääressä saimme taas keskustella Hänestä, joka on Tie, Totuus ja Elämä! 

Kuulin henkilöltä, jota arvostan kaikki nämä vuosikymmenet sellaiset sanat, jotka rohkaisivat itseänikin ja vahvistavat sisäisesti. Olen tänään vielä oikealla paikalla, kun hän sanoi: ”On aika alkaa taivuttaa sydäntä uuteen elämään”. Tämän ihmisen suusta se oli paljon sanottu! 

Uudestaan ja uudestaan tajuan, että on oltava Herran edessä polvillaan paljon enemmän ja tarvitsen siihen voimaa ja rakkautta Herraan ja ihmisiin, eikä ehkä aina kiiruhtaa vain kaukaisten ihmisten luo, vaan joskus on hyvä tavoittaa myös naapureita.

Tästä huolimatta  kuukauden puolessa välissä saimme käydä erään kaupungin koulussa (koulukäynnitovat muodoltaan erilaiset, kun aikasemmin) suunnitelmissa on että kesällä järjestäisimme leirin, mutta tutustumisen vuoksi pyysivät pitää hammashoito tunteja. Niitä me mielellämme pidimmekin ja niin saimme tutustua puolin ja toisin. Kesäleiri on valtava rukousaihe!


Uskolliset ystävät Suomesta kävivät tapaamassa pitkän matkan päästä Arkangelialueen ystäviä ja etsimässä eksyneitä. Sain olla mukana ja kun puhun tämän maan kieltä, niin ihmiset luonnollisesti tulevat venäjänkielisen luo, vilpittömästi ajatellen, että he helpottavat suomalaisia ystäviä, mutta annamme heille anteeksi. Se kiertue oli melko pitkä ja uuvuttavakin, mutta sisäisesti erittäin antoisa! Kiitos, veljet, Seppo ja Markku!  Teitä jäätiin kaipaamaan. Eloa on paljon, mutta työntekijoita vähän. Olette Herran sankareita. Kiitos!

Seurakunnassamme oli pidetty palaveri,  aiheena oli ihmisten tavoittaminen evankeliumin julistuksella, siis menetelmät ja keinot. Oli esitetty oikein mielenkiintoisia ajatuksia ja rukouksemme on, että Elon Herra siunaisi kaikki suunnitelmat ja olisi edellä  kulkijana.  Hänelle on kaikki mahdollista!

Rakkaat veljeni ja sisareni! Monet teistä rukoilitte  ja mahdollistitte sen, että saisin kulkuneuvon. Kiitos Herralle ja jokaiselle henkilökohtaisesti kun sain sen ja voin kiitollisena käyttää sitä. Se on todella mahtava työväline! Kiva kun matkoissa voin rukoilla ja kiittää Herraa jokaisesta teistä, jotka olette mun selän takana ja omalla tavalla hoidatte tätä peltoa! Kuvan saa nähdä blogissa. KIITOS!

Tämmöiset uutiset tällä kertaa. Runsasta siunausta jokaiseen kotiin ja jokaiseen perheeseen!

                                                                                                             Veljenne Artur

2 kommenttia:

  1. Hei Artur!
    On ihana lukea kuulumisia siitä, mihin Jumala milloinkin sinut lähettää.
    Ja olen aivan sanomattoman iloinen siitä, että sinulla nyt on auto käytettävissäsi. Kiitos Taivaan Isälle Hänen ihmeellisestä johdatuksestaan!
    Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hei Artur, kiitos taas matkaterveisistä! Jumalan siunausta jokaiseen päivääsi ja hetkeesi! Ps. 91:15
    "Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi."

    VastaaPoista