maanantai 3. marraskuuta 2014

Pitkästä aikaa

Jumalan rauhaa, veljet ja sisaret!

Aloitan arasti, mutta kuitenkin sillä toivomuksella, että muistitte minua melko pitkän vaitiolon jälkeen. Te jotka  käytätte Facebookia ja seuraatte minun kulkuani, näitte myös kuvia, en siis ole ollut  ihan piilossa. 

Kesä oli kaikin tavoin ”kuuma”. Olen tyytyväinen.  Ottaen huomioon ajan ja rajoitukset. Saimme kuitenkin tuoda monille sanomaa taivaasta, vaikka en voi esittää tilastoja. - Teen työtäni uskossa, että joskus se tuottaa satoa. Vaikka maailman aika pimenee, niin Herra vielä tekee yllätyksiä.

Jyskyjärvellä on paikat kunnossa

Tämän kirjeeni aloitan elokuusta. Pidimme kaksi leiriä, toinen niistä oli Jyskyjärvellä ja toinen Harlussa.  Jyskyjärvellä suomalaiset on rakentaneet kauniin rukoushuoneen ja paikalliset asukkaat nimittävät sitä ”suomalaisten” kirkoksi. 

Lapsia talo täynnä.

Sydämet auki

Harvat aikuiset ovat uskaltaneet tulla sisälle. Lapset ovat paljon rohkeampia, joka tapauksessa heitä oli tasan 30. Kolmen päivän sisällä saimme pitää evankeliumisjuhlat. 

Vanhempaakin mukana

Pihapalloa

Siellä toimii pastorin asemassa veli Aleksey ja hänen vaimonsa Anja. Ystävät Suomesta ajoittain käyvät heitä rohkaisemassa.  Anja on myös hyvä lapsityöntekija. Hiljattain Anja kertoi semmoisia terveisiä, että lastentarhassakin lauletaan ja puhutaan Jeesuksesta.  Leirillä oli ilo pitää heille raamattutunteja, näytimme esityksiä, lauloimme ja leikimme. Jäivät muistiin elämää tulvailevat kirkkaat silmät ja punaiset posket. Se on suuri kiitosaihe Herrallemme! Uskon, että sanoma Jeesuksen rakkaudesta jää lämmittämään heidän sydämiä. Jokaisen leirin aikana on niitä, jotka haluavat luovuttaa sydämensä Jeesukselle ja rukoilla. Miten ihana on, että he eivät jääneet yksin. 

Harlussa 

 Harlun kylässä leiri oli erilainen, sinne tuli enemmän aikuisia nuoria. Meidän Pokajanie-musiikkiryhmämme esitti ulkoilmassa lauluja ja todistuksia oikein hyvien kaijuttimien kautta, niin että kylän väki tuli ihmettelemään ja jäivät kuuntelemaan. Myös uskovilla nuorilla oli erittäin hyvä mahdollisuus tutustua ihmisiin ja todistaa heille. Harlussa myös on armoitettu pastori, jonka kanssa nuoruuteni aikana kun hän oli vielä diakoni asemassa, kävimme sivukylillä. Nyt siellä on sekä KAN-koti, että seurakuntakoti, että tulijat eivät jää heitteille.

Pokajanie soittaa.

Hyvin kuuluu.

Sain kutsun Arvo Survon 60-vuotisjuhliin Kupanitsan kirkkoon. Arvo on tehnyt uskonelämässäni suuren vaikutuksen. Ensi kertaa tapasin hänet 16-vuotiaana. Hän oli toinen papeista, joita tapasin elämässäni siihen aikaan. Toinen oli Paul Saar Eestistä, jota syvästi kunnioitin, enkä koskaan uskaltanut edes lähestyä, ja toinen oli Arvo, jonka kohtasin Pushkinissa. Pappi, kitara ja hänen laulunsa teki sisäisen vallankumouksen (hyvän vallankumouksen). Hän on yksi niistä, jotka eivät koskaan unohdu. Ja nyt vuosikymmenien jälkeen jännitin kovasti, miten kohtaan 60-vuotiaan Arvon. Hän oli sama. Toinen silmä kyynelehti ja toinen nauroi. Tämä tapaaminen antoi uuden virikkeen elämääni. Sama pappi-evankelista... Kiitän Jumalaa ja pidän suurena lahjana, kun saimme elää pienen hetken yhdessä saman katon alla. Laulu ”Tee minut soihduksi yöhön” tuli esille eri tavalla.

Pudozizza oltiin rohkeita.

Vihdoinkin  haave ja rukouspyyntö toteutui: Pudoziin pystytettiin valkoinen 150-hengen kaunis ja ihanin maan päällä ja meille niin rakas, suomalaisten uskovien lahjoittama ja kyljessä suloisin kirjoitus: Me olemme kristittyä - teltta. Ennen teltan pystyttämistä ja myös kolmen päivän sisällä me – 8 veljeä – jakaannuimme kaksittain ja lähdimme kaupungin eri suuntiin kutsumaan ihmisiä telttajuhliin. Olimme oikein tyytyväisiä ja onnellisia, että kaiken teimme, niinkuin meidän Opettajamme on neuvonut, panimme päälle kaijuttimet. 

Pudoz

 Me lauloimme, veisasimme, luimme runoja, laitoimme kaikki Jumalan antamat lahjat käyttöön, kutsuen ihmisiä sisälle, mutta turhaan – niin me ajattelimme. Näin tapahtui kahtena päivänä. Kolmantana päivänä tuli niinkuin aina - ensin lapset ja heidän jälkeen suurella arkuudella astuivat sisälle aikuiset. Mehän avasimme kyljen teltasta, jotta ne poloset uskaltaisivat tulla. Jokainen meistä tunsi jonkun asteista jos ei nyt masennusta, niin kuitenkin hämminkiä. Kulkaa hyvät ihmiset, tämä tapahtui melkein kolmen vuoden kylvön jälkeen! Pudozin kaduilla on käyty paljon ja näin hitaasti se tapahtuu. Meidän Herramme sanoi, jotta me olisimme kärsivällisiä ja uskollisia. Mutta niiden päivien jälkeen netissä oli paljon keskustelua tästä tapahtumasta. Vasta silloin saimme tietää, että todellisuudessa ihmiset eivät olleet välinpitämättömiä, vaan he vielä arkailevat ja kuuntelivat salaa. 

Kylän raittia

Kuunnellaan kuitenkin, arasti mutta silti.

Kun sen jälkeen kävimme Pudozissa uudestaan, tapasimme henkilökohtaisesti korkeassa asemassa olevia henkilöitä, jotka kuuntelivat tarkasti aukaisten ikkunansa auki. Lohdutan itseäni ja vetoan myös teihin, älkää väsykö rukoilemasta! Telttakokousten jälkeen, viikon kuluttua olin uudestaan Pudozissa, sinne tuli Gospel Riders-porukka, tuomaan omalla tavallaan Evankeliumia. Varmuudella – he eivät käyneet turhaan.

Gospelratsut tauolla.

Tässä tervehdyskirjeessäni raapaisin vain pintaa, mutta tiedätte itse, kuinka paljon elämää, iloa, toivoa ja myös uupuumista on kaiken tämän takana, koska kysymys on ihmissieluista, jotka eivät vielä tajua, kuinka suuri taistelu on jatkuvasti heidän sieluistansa. Joskus itsekin väsähtää ja silloin on hyvä, jos on lähimmäinen, joka ymmärtää. 
Tänä päivänä lähimmäisenä on äitini.


Teille, jotka ehkä olette väsyneet auttamaan ja tuntuu turhalta, teitä haluan rohkaista seuraavalla Raamatun sanalla. Se on Sarnaajan kirjassa 11:1. ”Lähetä leipäsi veden yli, ajan mittaan voit saada sen takaisin”. Ja näiden vaikeiden aikojen keskellä haluan rohkaista teitä ja myös meitä täällä 1Kor. 15:58. ”Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni (ja sisareni) ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne (ja meidän työmme) mennä hukkaan”.




Siunausta  jokaiseen kotiin     -    Veljenne Artur.