tiistai 24. joulukuuta 2013

Rauhallista Joulua

Jumalan rauhaa rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa!


Vintiöt hyvässä hoidossa.


Hauskoja leikkejä.

Vuosi on vierähtänyt yllättävän nopeasti ja tämä kirje onkin jo viimeinen tältä vuodelta.
Päihde- ja hammashoito-ohjelmaa oli esitetty muutamassa paikassa. Samaan ohjelmaan kuului evankeliumin sanoma ja musiikki. Nämä ohjelmat oli suunnattu varhaisnuorille ja myös varttuneimmille.


Lavasteet aivan huippua,

Jonkin sortin käsinukke juttua.


Erittäin siunattuja olivat kun olin Kujaloiden perheen matkassa Karjalassa. Vaikka ne olivatkin enemmän suunnattu seurakuntiin, syystä  että oppilaitokset olivat suljettuina. Läskelässä nuoriso sai erittäin hyvää opetusta. Sain kuulla opetusta yhdessä Sortavalan, Vieljärven, Essoilan, Porojärven, Soutjärven ja Petroskoin kuulijoiden kanssa.


Artur ja Heimo taitaa olla taustalla, lisäksi paikallisia.

Ohjeita laulajille, sinä siellä .....


Käväisin pikaisesti Suomessa - Haapajärvelle. Olin Karjalan piispan kanssa seurakunta vierailulla opettamassa.Olin hänen mukanansa tulkkina laulajana sekä todistin uskoon tulosta ja lopuksi kuskasin hänet Petroskoihin kotiinsa.

Aivan kuin tykkäisi....

Täti ja tyttö.

Meidän uskolliset työveteraanit Soinista kävivät uudestaan Puudozissa ja sen alueella. Kävimme sopimassa Shalan koulun johtajan kanssa kesäleiristä ja saimme myönteisen vastauksen - kiitos Herralle! (silti tämä on rukousaihe) He jäivät odottamaan esitystä, jota olen jo pitkään valmistellut toivomuksella, että he ottavat sen hyvin mielin vastaan. Pidimme myös hyviä kokouksia Shalassa, Podporozjessa, Puudozissa ja koulussa numero viisi.


Akustinen riittää kun osaa.



Myös Kemin koulu antoi luvan pitää kesäleiriä. Ryhdyimme "Kitara ja mies"-levyn valmisteluun. Haluaisimme lähestyä varsinkin nuorempaa väkeä tällä kertaa jakaen heille musiikki levyjä.

Olen kiitollinen kaikille ystäville joiden kanssa sain tehdä arvokasta työtä tämänkin kuukauden aikana. Onnittelen teitä kaikkia - tuttuja ja tuntemattomia meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäpäivän johdosta!  






Tytöt väreissä, pojat mustissa.

Vuosikin kohta vaihtuu.

Olen sydämestäni kiitollinen teille, kun jaksoitte kantaa minua tänäkin vuonna 2013 ja suokoon teille ja teidän perheille Siunattua Joulua ja rauhaa Uudessa vuodessa 2014!


Veljenne Artur. 

tiistai 5. marraskuuta 2013

Karjalan sanomia


Jumalan rauhaa, rakkaat veljet ja sisaret!


Hei, katso Arturin haastis videona !!!  


Petreskoin asuntolan tyttöjä

Aika rientää vauhdikkaasti ja nyt saan tervehtiä teitä jo lokakuun uutisilla.Kuukauden alussa kokoonnuimme veljien kanssa tekemään jälkikatsauksen kesätelttakokouksista, puhuimme saavutuksista ja virheistä. Rukoilimme ja kiitimme Herraa kaikesta. Jos Herra suo ja elämme, niin näemme oikeaksi pitää telttoja pystyssä tulevaisuudessakin, vaikka samalla on hyvä kirkkaana päivänä seisoa kannunkin päällä ja julistaa Pelastus Sanomaa.

Veljet voimakkaat

Monen hiljaisen vuoden jälkeen Sortavalassa pidettiin Karjalankonferenssi, se kulki 100-vuotisen helluntailiikkeen merkeissä. Pietarista tuli uskova historioitsia, joka on kirjoittanut tästä liikkeestä ison teoksen ja mukana oli paljon valokuvia. Nämä tapahtumat oli niiltä ajoilta, kun suomalaiset vielä asuivat täällä karjalassa. Oli oikein mielenkiintoista kuunnella hänen esitystä. Myös teidän veljenne sai osuutensa. Sain lyhyesti kertoa työstäni ja sen seurauksena sain uusia työalueita.

Ne viittaa jotka tietää.

Lähestyi aika lähteä myös Pudoziin. Siellä kävimme kahdessa kylässä. Lämmittää sydäntä, kun meitä jo tunnetaan ja toivotaan tervetulleiksi. Toivottajat ovat suureksi osaksi lapsia, mutta miten ihana on kylvää puhtaaseen sydämeen.

Riemuisaa leikkiä.

Leegot ja sydän hoidossa.

Kävin erään kylän koulussa tarjoamassa hammashoito-ohjelmaa, jota pitää lääkäri Suomesta ja sen ohella kertoa ja laulaa Jeesuksesta. Odotin jännittyneenä vastausta ja kiitos Herralle – sain luvan! Ja eikä siinä kaikki, vieläpä rehtori oli myönteinen että voisimme pitää  lapsille kesäleirin. (Huom.! Rukousaihe)
Pudozissa Irma kävi  Arton kanssa taas  ”onkimassa” ja saivat kuusi kalaa.

Maisemaa, heinät rullalla.

Lauantaina illalla kokonnuimme rukoushuonen tiloissa. Siellä oli erittäin hyvä ilmapiiri ja ihmiset jäivät odottamaan meidän uudelleen vierailua. Kävimme tervehtimässä Shalan asukkaita. Paikalle ei tullut aikuisia, mutta teini-ikäisiä sen sijaan paljon, he olivat kiinnostuneita ja  esittivät jopa kysymyksiä.
Seppo Mäkipää toi Karjalaan evankelioivan nuorisoryhmän. Jäimme kaipaamaan heitä uudestaan, varsinkin kesäajaksi.


Karjalan nuoria ja vielä nuorempia.

Hammashoito-ohjelma pidettiin kolmessa koulussa ja ammattikoulun asuntolassa Petroskoissa. Joka paikassa sovittiin  jatkossakin pidettäväksi erilaisia nuorisoa kiinnostavia ohjelmia mm. päihteet, seurustelut, ystävyyssuhteet ja y.m. Kaikkien niiden ohessa on mukana evankeliumin sanomaa ja musiikkia.

Kannattaa harjata.

Petroskoissa on tapaaminen nuorison kanssa, enemmistö heistä opiskelevat alakoulun opettajiksi. Me olemme sopineet ajan joulukuun viimeiselle viikolle ja läsnä olo pelkästään vapaaehtoista. Edellisellä kerralla kokoontui yli kolmekymmentä opiskelijaa.

Syksyinen mutka.

Heitä hoidetaan.

Tämän kuun aikana sain tavata yli 300 lapsen kasvot. Voi kuinka kirkkaita ja loistavia olivat alaluokkalaisten kasvot. Ne ottavat koko sydämestään vastaan sanoman ja on järkyttävää, että kohta he saavat samassa koulussa aivan päinvastaisen opetuksen tieteen merkeissä. Mutta samalla lohdutan itseäni ajatuksella, että Jeesus itse hoitaa nämä pienet sydämet.

Lapsille annetaan aikaa.

Järvi odottaa jäätymistä

Joka kerran kun mietin kuukauden tapahtumia uudestaan ja elän niissä tapahtumissa. Vaikka ei missään kohdin voi verrata itseäni Paavaliin, silti en voi olla sanomatta hänen tavoin: ”Minä ylistän minun tehtävääni”(käännös 1992) ja siitä tuon kunnian Jumalalle ja teille jokaiselle tutulle ja tuntemattomalle – sydämellinen kiitos uudestaan ja uudestaan, koska ilman teitä tämäänkään kuukauden tapahtumia ei olisi ollut! Eikä tässä ole kaikki tapahtumat... Vaikka syksy on pimeä, silti Taivallinen valo valaiskoon sydämenne! 

                                                                                              Artur Soitu

torstai 10. lokakuuta 2013

Uusi kirje !!! - Kuuntele Arturin haastis

Rauhan tervehdys, rakkaat ystävät, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa!

 Arturin ja Irman haastattelu alla olevasta linkistä

http://uskotv.fi/?page=watch&vid=8224

Lehtiloistoa  Karjalassa

Syksyn sävel.

Melkein kaksi kuukautta on mennyt viimeisestä kirjeestäni, kun välillä oli se luvattu ja odotettu Suomen kiertue. Lähdessäni tälle matkalle jännitin kovasti, mutta te otitte vastaan meidät avoimmin sydämin, niin että sain sisäisen vapauden. Sydämestäni toivoisin luetella kaikki teidän nimet, mutta se vaatisi tilaa ja aikaa. Niin lähetän yleisesti niin kuin Kristuksen seurakunnelle terveiset ja kiitokseni
 Oli todella ilo nähdä uskollisia ystäviä monen vuoden takaa, sekä uusia ystäviä, jotka kaikein tavoin osoititte meille ystävyyttä ja sydämellisyyttä!


Kelpaisi Fazerin mainokseen

Hetki iltainen jossain...

Mutta nyt palataan elokuuhun. Silloin meillä oli viimeinen telttakokous sarja 80 km Petroskoista Soutjärvellä. Paitsi telttakokouksia yritimme jakaa jokaiseen kotiin kirjallisuutta, m.m. Uusia Testamenttia,  ”Yksi yö, joka muutti kaiken” ja "lentolehtisiä".  Pelasimme paikallisten kanssa myös lentopalloa, kävimme sairaalassa, jossa saimme laulaa ja rukoilla potilaiden puolesta.


Yhdessä on hyvä olla

Kuka saa suomalaisen oppilaan (yläkoululaisen) kuuntelemaan, 
en minä aikakaan.


Loppukesää mennään...

Sen jälkeen Seppo Mäkipään kanssa kävimme taas Arkangelin alueella tervehtimässä ja virvoitamassa paikallisen seurakuntaa. Saimme viettää ihanan hetken lasten parissa pelamalla palloa ja sen jälkeen taivaan kannen alla pidin Raamattukoulun tunnin. Seuraavana päivänä pidimme kastetilaisuuden, jossa Seppo kastoi kaksiuskoon tullutta siskoa! – Kiitos Herralle!


Teidät puetaan kerran valkeisiin vaatteisiin..

Kunnon pipo

Suomesta tullessani, sain käydä välittömästi Vienon Kemissä. Siellä on kaiken tavoin kylmä silläkin seurauksella, että Kaustisen ystävät eivät saaneet pitää kesäleiriä. Syitä kirjoitamatta, voin sanoa sen, että marraskuussa saamme lopullisen vastauksen, mutta tässä yhteydessä pyydän esirukousta asian puolesta.


Motoristit kirkon pihassa

.
Daavidin pojan nimeen - toivotaan että myös kuskit.

Suomen ”Gospel Riders”-motoristit kävivät nyt Pietarin alueella. Sain olla siellä laulamassa ja todistamassa. Samassa yhteydessä kävimme Hatsinan paikallisen motoristiporukan omassa baarissa, jossa tapasimme heidän presidenttä. Hän kertoi, että seuraavana kesänä heillä on oma festivaali, jossa on noin 500-jäsentä ja hän toivottaa meitä tervetulleiksi jakamaan Uusia Testamentteja ja laulamaan. Tämäkin on suuri haaste ja vaati paljon rukousta!
Nämä suunnitelmat saattavat toteuttua seuraavana kesänä, jos Herra suo ja elämme.


Motoristit soittaa veljille uskosta 

Kokemuksia karttuu molemminpuolin

Tiedän - Suzuki GSX ja F-sarjaa

Viimeinen syyskuun matka oli Puudoziin Tenhon ja hänen vaimonsa Anitan kanssa. Siellä oli sydämellinen vastaanotto turvakodissa, jossa melkein joka kerta on uusia lapsia ja he saavat kuulla sanoman Jeesuksesta. Saimme myös käydä erikoiskoulussa, jossa lapset myös kirkuivat ilosta ja henkilökunnalla myös positiivinen suhtautuminen asiaan. 


Aika kolkko tönö

Puudozin alueella sijaitsee myös erikokoisia kyliä. Tällä matkalla kävimme kahdessa niistä – Shalassa ja Podporozjessa. Nyt jos Herra suo,  Shalan koulu voi avautua vaikka kerran. Tämäkin on yksi rukousaiheesta. Shalan kultturitalo on niin kylmä ja ankeannäköinen, että ihmiset eivät tykkää käydä siellä minkäänlaisissa tilaisuuksissa tai konserteissa. Meidänkän ohjelmaan tuli kaksi henkilöä, mutta me olimme heistä iloisia. 
Toinen heistä oli kiinnostunut asiasta. Kultturitalon johtajat myös ottavat meitä sydämellisesti vastaan.


Vähän mutta tosissaan mukana.

 Podporozjassa oli erittäin hyvä vastaanotto ihmissydämien tasolla, niin hyvä, että vihollinen heti näytti naamansa. Ystävät, rukoilkaa senkin kylän puolesta, että ovet olisivat auki.

Ja lopuksi - evankeliumilla on todella kiire ja työtä on paljon. Ja koska tällä kiertueella en ole tavannut teitä kaikkia, niin haluan tämän kirjeen välityksellä vielä kerran vakuuttaa teitä, kuinka tärkeä työtä olette tekemässä. Minä kiitään teitä luottamuksesta ja kun te mahdollistatte työn laajentamista. (kuva blogissa)
Onko Irma hankkinut Illustraattorin - ei sentään,
vaan hyviä luomu kuvia.

Eloa on paljon, työntekijoita vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että Hän lähettäisi työntekijoita vainioille.

Vielä kerran kiitän teitä kaikkia ystävät ja toivon, että tulevaisuudessakin jatkaamme yhdessä! Siunausta ja Jumalan valoa pimeässä mailmassa! Myös äiti, joka monille nyt tullut tutuksi lähettää kaikille teille terveisiä ja kiitoksia!


Ja orvokki viimeiseksi  ? ;) (bloginikkarin tietotaso)  
Irma  kyllä osaa kuvaamisen !!!
Mikä kukka tuo oikein on ?

Veljenne Kristuksessa Jeesuksessa, Artur.

lauantai 31. elokuuta 2013

Kiertue meni hienosti, Artur jo kotona!



Artur soittelee laakeilla Himangan pelloilla.

Kotikokous, kotiseurat on hieno perinteinen tilaisuus jossa uskovat 
kokoontuvat yhteen. Kaikille vapaa pääsy ja Himangalla hienossa ja uudessa 
kodissa väkeä oli paljon ja isäntäväki oli kattanut pöydät herkuilla.

Niin, auto-ongelma on ohi. Artur sai hankittua hienon Kian. Talven
pöpperöiset tiet ovat lastenleikkiä Kialle.

-Kohta kuvaa autosta ja Suomen matkasta.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Artur Suomessa vielä ja muutakin asiaa


19.8 Kangasala  klo 18 alkaen osoitteessa Myllystenpohjantie 2, paikka Seurahuone, joka on Kangasalan seurakunnan kahvilatila. Tervetuloa! 

20.8  Lappajärvi klo.19.00,   21.8  Alavus Babt.,   22.8  Soini klo. 19.00,    25.8  Kälviä H-S klo.11.00,   25.8  Kannus Babt.  klo.18.00,   27.8   Kälviä H-S klo.19.00,   28.8  Himanka Babt. avoin kotikokous  klo. 19.00,   ja vielä  1.9  Sotkamossa klo 11.00

Siis mitä, evankelioimaan uimarannalle, 
sehän on kiellettyä?

 
 Mielenkiinto keskittyy rannalla kuitenkin Artturiin.

 
Uimarannan stage

Rauhan tervehdys, rakkaat veljet ja sisaret Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa!
Heinäkuu on kesän päiväntasaaja ja kaikin puolin se oli oikein hyvä kuu. Minä eniten iloitsen evankeliumin työn puolesta. Kansakunnan väestö kun kesäajaksi siirtyy maalle, varsinkin vanhempi väestö ja keski-ikäiset päivittäin ovat maatiloilla ja heidän lapset sekä lastenlapset viettävät kesälomaa ukkien ja mummien luona – kun se on terveellisin lomanvietto.


Tosissaan porukka kuuntelee, hienoa.

Teltta luuluu kesään ja kitara.


Niin, kesä on todella otollisin aikakausi tehdä Herran työtä sekä kylissä, kun myös kaupungeissä. Vanhempi väki arkailee ja sen kyllä ymmärtää, - niin arkoja varten meillä on kovaääniset, mutta heidän lapsensa suurella mielenkiinnolla – muutamat jopa juosten kiiruhtavat kuntelemaan ja suurin osa jäävät loppun asti ja seuraavana päivänä tulevat uudestaan. Heistä on tullut meidän työtovereita, jotka tuovat Hyvän Sanoman suullisesti ja kirjallisuuden muodossa koteihin ja ehkäpä siemen jää vanhempiensa sydämiinkin. Sen tietää vain Herra. 

 Kun keittiö toimii, niin kaikki toimii.

Kävimme Porojärvellä pitämässä leiriä, sinne tuli 50 lasta, leirillä oli oikein hyvä huolenpito, mielenkiintoinen ohjelma sekä hyvä ruoka. Sydämelliset kiitokset meidän suomalaisille ystäville, jotka mahdollistivat kaiken tämän! Samassa yhteydessä oli pidetty 8 henkilön kastetilaisuus, se ei tapahdu usein, ehkä siitäkin syystä oli erittäin liikuttavaa nähdä ja kokea erikoisella tavalla Jumalan lasten yhteyttä. 

Jannut on jannuja, tiukkaa ilmettä.
 

Pudoz:olin kovasti liikuttunut, kun kotiini tulivat Arto ja Tenho. Tenho joutui nojamaan keppiin, hän ei pysty vielä kävelemään entiselleen vaan tarvitsee tukea. Ajattelin itsekseni, että vain rakkaus Jeesukseen ja Hengen vetovoima panee ihmisen liikkumaan vaikka ontuen, vaikka tuhannen kilometrin päähän. Kiitos Tenho ja Arto, kun olette sitkeitä ja uskollisia Evankeliumin työssä! Myös Puudozin sivukylissä pienissä ja suuremmissa ensimmäisenä meitä tulivat kuuntelemaan lapsiparvet ja on ihmellistä, miten avoimin sydämin ja mielellään he osallistuvat laulamaan tai mitä sitten pyydämme heitä tekevän.

 Mummelit kehissä ......


........ovat tuoneet väriä kokoukseen, hyvä.

 Edellisellä matkalla meitä oli kutsuttu kylän juhlapäivään, se on merkittävä tapahtuma, ei vain nimetyn kylän asukkaille, vaan myös kaikista sivukylistä jopa Petroskoistakin sapuu paljon kansaa, koska juhla viedetään Äänisen rannalla, siellä on erittäin hyvä uimapaikka, hiekkaranta, on paljon nurmikkoa, aurinko paistoi kauniisti ja ohjelmaa oli runsaasti. Suurin osin ihmiset tulivat omilla autoilla perheineen, lapsineen, vaimoineen. Sinne kokoontui satoja ihmisiä. Juhlan puutteissa juhlivat myös kalastajan päivää, siksi ohjelma oli laaja. Siellä Arto lauloi suomenkielellä hienon laulun – se oli avajais esitys meidän pienessä ohjelmassa ja minä sain luvan laulaa 4 laulua ja pitää pienen puheenvuoron.

 
Hän on uskossa ja Venäjällä, työ jatkuu.

 
Jossain pidettiin tällaistakin leiriä, blogin pitäjä pohojanmaalta 
sekoilee kun paikkoja on niin paljon.

 Mikä on yleisin venäläinen lastennimi?


Tenho veljemme oli hiljaisessa rukouksessa hiekkarannalla ja äitinikin sai toteuttaa kutsumustaan jakamalla ihmisille kirjallisuutta ja vaikkapa hymyllä osoittaa heille ystävyyttä. Sain kutsun juhlan järjestäjiltä tulla uudestaan Pokajanie-ryhmän kanssa. Myös Puudozissa pidettiin kastetilaisuus, siellä oli 4 kastettavaa.


Mikserivahti keikahtanut kesän kuumuudessa..

..tytöt sen sijaan skarppina "hienosti soittaa...."

Teltta on hyvä asia, avaraa ja ilma vaihtuu.

 Toistamiseen saimme käydä Porojärvellä Pokajanien kanssa, tilaisuus pidettiin sekä kulttuuritalon salissa ja samalla kaikelta varalta asetettiin kovaääniset ulos. Niiden ääni todella kantautuu kauas, niin että ihmiset kodeissaan kuulivat sanomaa. He ovat itse todistaneet. Olemme kiitollisia, kun voimme lainata laadukkaat kovaääniset.


 Koko iskuosasto uimarannan mainoksella, kannatti

 Arturista hyvä kuva, Arto varmaan ottanut...

 Tämä boksi kohta suomessa, liimatkaa tarroja, ei kuitenkaan kitaraan.
Joku varpunen ihmettelee tilannetta.


Hyvät ystävät, elokuussa 19.08-01.09 minun on oltava Suomessa ja me voisimme tavata siellä jossakin ilmoitusten mukaan, jonka löydätte blogista. Sydämeni toive olisi tavata teidät, nähdä teitä ja yhdessä kiittää Jumalaamme! Hän on kaiken hyvän Antaja ja Kaikkivaltias! Ymmärrätte, että kirjeestä paljon mielenkiintoista ja tärkeitä asioita jää pois, sen tähden olisi hieno tavata. Tervetuloa! Kiitos kannatuksestanne!

Veljenne Artur.