sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Työt ovat alkaneet




Rauhan tervehdys, ystävät!
Vierailuajastani luonanne kului tasaan kuukausi ja aika riensi vauhdikkaasti. Ilmassa tuntuu jo keväisiä tuoksuja ja linnun syöttömökki on ajoittain vapaana. Päivät ovat aurinkoisia ja valoisa aika on pidentynyt...

Kun tulin Suomesta, piti vielä sopia asiat edellisellä työpaikalla ja työnantajani loppujen lopussa suhtautui myönteisesti tekemääni päätökseen.

Tässä lyhyesti kerron, miten on mennyt.
Ensiksi haluan kertoa matkasta Murmanskiin. Vaikka se ei olekaan Karjalan aluetta, mutta vielä lokakuussa 2011 lupasin eräälle veljelle käydä Murmanskissa kerran kuukaudessa koko vuoden 2012. Veljen nimi on Ari Lepistö, hän tekee vankilatyötä One Way-mission kautta ja tarvitsi tulkkia ja musiikkiosaavaa ihmistä. Vaikka en ole huippuluokan tulkki, mutta hengellinen sanasto on kuitenkin sen verran tuttua, että uskalsin lähteä mukaan ollakseni myös hänen työtoverinaan ja pidän tätä palvelusvirkaa kallisarvoisena. 

Nyt helmikuussa olimme lähes viikon siellä ja vierailimme kolmessa eri vankiloissa. Saimme puhua noin 80-lle vankille ja upseereillekin.On ilo kertoa Evankelijumin sanomaa myös vankiloissa.Rohkaisee, että he vapaehtoisesti tulevat saliin ja odottavat meiltä Toivosanomaa. Valitettavasti vankilan säädöksetei aina anna tilaa keskustella heidän kanssa, mutta näen, että miehillä on sanottavaa ja sydäntä rastaa kun tulkin asema ei salli keskustella heidän kanssaan. Aina yritän vastata heille jonkun laulun kautta ja mikäli mahdollista, antaa lyhyen kommentin.
Muistakaa rukouksin   vankilatyötä, siellä on omat ongelmansa. Pyydämme Herraa, että tämäkin ovi olisi vielä  auki.

Petroskoissa pidin kaksi Alfa-kurssin opetusta Jeesuksen elämästä ja Hänen persoonasta. Tilaisuksisssa oli 24 uskosta osattomia ihmistä ja heidän uskovaisia ystäviä. Minua pyysivät tähän ohjelmaan ja jos on aikaa pidän vielä 4-5 tunttia.
Eräänä iltana kävimme eräässä läh kylässä, missä tutustuimme paikallisten uskovien kanssa, pidimme heille iltatapahtuman ja keskustelimme, miten voimme auttaa heitä eteenpäin uskon tiellä. Oli ihana ilta. Sain siellä laulaa ja kertoa, miten itse tulin uskoon.

Kari Pölösen kanssa kävimme Sortavalassa, missä pidimme kolmen päivän seminaari n nuorille. Aiheena oli miten voimme käyttää armolahjoja arkipäivän elämässä. Opetus oli saksalaisen opettajan Shwarzin kirjan pohjalta.Seminaarissa oli myös nuoria eri seurakunnista. Minä pidin siitä, että seminaari oli yli kirkkorajojen. Minusta se on ihana!

Maaliskuun nähden suunnitelmissa on tilaisuus koulussa, jos Herra suo ja elämme. Pyydän muistaa tätä aihetta rukouksin, kuka jaksaa.
KIITOS!



Kiitos teille kaikille ystävät, kun olette mukana tässä työssä sekä rukouksin, että tukenanikin! Siunausta ja terveisiä teidän koteihin!
 29.02.2012
Artur Soitu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti