Pääsiäistervehdys

Hän (Jeesus) kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei Hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. Hyljeksitty Hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu Hän oli, me emme Häntä minään pitäneet.

Ja kuitenkin: Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme Hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan Häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat Hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme Hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.

 Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan Hänen kannettavakseen. Häntä piinattiin, ja Hän alistui siihen, ei Hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei Hänkään suutansa avannut. Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois – kuka Hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, Hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa Hän sai leposijansa. Koskaan Hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut Hänen huulilleen.

Herra näki hyväksi, että Hänet ruhjottiin, että Hänet lävistettiin. Mutta kun Hän antoi itsensä sovitusuhriksi, Hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, Hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy Hänen kauttaan. Ahdistuksensa jälkeen Hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee Hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa Hän kantaa. 

                                                                                           Artur ja Irma