perjantai 9. toukokuuta 2014

Artur saapuu Suomeen 31.5.2014

Arturin ohjelmaa seuraavasti

1.06 - Kälviä klo. 11.00
2.06 Kaustinen klo. 19.00
3.06 - Lappajärvi
4.06 - Soini
6-7.06 - Haapajärvi.

Jeesus Kristus on totisesti ylösnoussut!!!

 Otsikko antaa meille elävän toivon iankaikkiseen elämään!


Tämän kuukauden aikana kävin kaksi kertaa Pietarin alueella. Terijoelle oli järjestetty nuorisoleiri, sen ohjelmaan kuului niin sanottu L-fest. Sinne oli kutsuttu muusikkoja eri puolelta Venäjää ja oli myös muutamia venäjän kansalaisia, jotka ovat muuttaneet Suomeen. Ohjelma oli kaksiosainen, jossa ensin osallistuivat ”trubaduurit” ja toinen osasto koostui musiikkiryhmistä. Lauloin ja puhuin nuorille.


Kävimme taas Puudozissa ja sen kylissä. On eräs erikoinen kylä, johon kokoontui paljon teini-ikäisiä nuoria. Siellä on ollut aina hyvä vastaanotto. Toisessa kylässä kultturitalon johtaja innokkaasti keräsi meille kuulijakuntaa, joka suurin osin koostui myös nuorista ja lapsista. Oikein ihmeellista, miten tarkaavaisesti he kuuntelivat ja osallistuivat lauluesityksiin. Heidän sydämensä oli avoinna sanomalle ja siitä saa itsekin rohkaisua.


 Puudozin erikoiskoulussa pidimme tilaisuuden lapsille, mukana oli koulun rehtori ja muutamia opettaija. Siinä tilaisuudessa sovimme, että olisi hyvä järjestää Pääsiäisaiheinen tapaaminen, joka olisi suunnattu opettajakunnalle. Lähdimme Puudoziin kolmen viikon kuluttua ja iloksemme huomasimme, että olimme tervetulleita. Pääsiäisjuhlapöydän ääressä sain ainutlaatuisen mahdollisuuden kertoa Pääsiäisesta. Oli paljon kysymyksiä. Oli myös erimielisyyttä,  jäi toivomuus jatkaa vapaassa ilmapiirissä. 


Tarjosin heille myös viideopätkän Israelista, jotka suunnittelin nimenomaan heitä varten Jeesuksen viimeisestä matkasta Getsemaanin puutarhasta Golgatalle ja haudan, jossa Häntä ei enää ole. Halleluja! He uskovat, että näin oli, mutta se ratkaiseva askel... sen hoitaa Herra itse. Myös äitini sai todistaa heille uskoontulosta. Illalla kultturitalon tilaisuudessa yksi heistä tuli katsomaan filmiä ja toi mukanansa aviopuolisonsa. Emme voinneet heidän kanssa keskustella, he lähtivät kiireesti pois, kun kotona odottivat kaksi pikku lasta isoäidin hoidossa.


Samassa koulurakennuksessa sijaitsee hoitokoti lapsille, joita vanhemmat eri syistä eivät pysty pitää luonansa (esim. äiti on sairaalassa ja ym. syitä). Siellä on nyt uusi johtaja, hän on ystävällinen ja myötämielinen, kun käymme tapaamassa lapsia ja kertomassa heille Jeesuksessa.


Podporozhjan kylässä näytimme myös filmin. Tilanne oli erittäin vaikea ja ahdistava, oli hirveä hälinä. Tämmöistä emme vielä ole kokeneet. Mutta kaiken sen keskellä oli niitä, jotka halusivat keskittyä filmin sanomaan. Filmin jälkeen sain keskustella aikuisnuorison kanssa ja ihmitellä tätä synkkää sisäistä pimeyttä, jonka vallassa nämä ihmisparat ovat. Tarvitsemme paljon rukousta ja työtä. Sinä iltana kotiin lähtiessä itkimme näkymättömin kyynelin, emme pystyneet keskustelemaan. Suorastaan, olimme järkyttyneet. ”Herra, tää on kova maa, kylväjän kylvää. Jos Sua seuraan, itkeä myöskin saan...” 


Kaksi naista keskustelivat äidin kanssa ja he ensi kertaa kuulivat evankeliumin Jeesuksesta, mutta samalla puoleltaan osaavat kertoa lukemattomista pyhimyksistä ja heidän vaelluksesta, mutta silti kovasti pyysivät tulemaan uudestaan. Ja ne olivat sivistyneitä ja uskonnollisia, rehellisiä ihmisiä.

Toinen matkani Pietarin alueelle suuntautui Raivolaan. Osallistuimme kotikokoukseen, koska heillä ei ole kirkkoa ja kävimme tapaamassa aikuista invaliidia, joka tahtoi ottaa Jeesuksen vastaan. Harvoin sitä nykyisin tapahtuu, mutta kiitos Herralle, kun se todella tapahtuu. Tämäe oli kiireinen, mutta minulle opettava ja unohtumaton käynti. Olen kiitollinen Herralle ja sisarille, jotka tahtoivat kutsua!


Ystävät, kiitos kun olette mukana työssäni! Lopussa vieläkin pyydän: rukoilkaa työmme ja maamme puolesta! On aihetta. Siunausta kaikille ja hyvää kevään jatkoa!!! 

 Veljenne Artur.                                                                                                    

2 kommenttia:

  1. Voimia työhön, rakas Artur, vaikkei se helppoa olekaan. Jumala on kanssasi!
    Toivottavasti tavataan Suomessa!
    t. Minna Helsingistä

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas Artur, että olet jaksanut koko pitkän kevään kulkea Evankeliumin työssä. Siunattua kesän odotusta! Jeesus kanssasi ja kaikkesi! t. Outi

    VastaaPoista