Jumalan rauhaa,
veljet ja sisaret!
Aloitan arasti,
mutta kuitenkin sillä toivomuksella, että muistitte minua melko
pitkän vaitiolon jälkeen. Te jotka käytätte Facebookia ja seuraatte minun kulkuani, näitte myös kuvia, en siis ole ollut ihan piilossa.
Kesä oli kaikin tavoin ”kuuma”.
Olen tyytyväinen. Ottaen huomioon ajan ja rajoitukset. Saimme
kuitenkin tuoda monille sanomaa taivaasta, vaikka en voi
esittää tilastoja. - Teen työtäni uskossa, että joskus se
tuottaa satoa. Vaikka maailman aika pimenee, niin Herra vielä tekee
yllätyksiä.
Jyskyjärvellä on paikat kunnossa
Tämän kirjeeni
aloitan elokuusta. Pidimme kaksi leiriä, toinen niistä oli
Jyskyjärvellä ja toinen Harlussa. Jyskyjärvellä suomalaiset on
rakentaneet kauniin rukoushuoneen ja paikalliset asukkaat nimittävät
sitä ”suomalaisten” kirkoksi.
Lapsia talo täynnä.
Sydämet auki
Harvat aikuiset ovat uskaltaneet
tulla sisälle. Lapset ovat paljon rohkeampia, joka tapauksessa heitä
oli tasan 30. Kolmen päivän sisällä saimme pitää
evankeliumisjuhlat.
Vanhempaakin mukana
Pihapalloa
Siellä toimii pastorin asemassa veli Aleksey ja
hänen vaimonsa Anja. Ystävät Suomesta ajoittain käyvät heitä
rohkaisemassa. Anja on myös hyvä lapsityöntekija. Hiljattain Anja
kertoi semmoisia terveisiä, että lastentarhassakin lauletaan ja
puhutaan Jeesuksesta. Leirillä oli ilo pitää heille
raamattutunteja, näytimme esityksiä, lauloimme ja leikimme. Jäivät
muistiin elämää tulvailevat kirkkaat silmät ja punaiset posket.
Se on suuri kiitosaihe Herrallemme! Uskon, että sanoma Jeesuksen
rakkaudesta jää lämmittämään heidän sydämiä. Jokaisen leirin
aikana on niitä, jotka haluavat luovuttaa sydämensä Jeesukselle ja
rukoilla. Miten ihana on, että he eivät jääneet yksin.
Harlussa
Harlun
kylässä leiri oli erilainen, sinne tuli enemmän aikuisia nuoria.
Meidän Pokajanie-musiikkiryhmämme esitti ulkoilmassa lauluja ja
todistuksia oikein hyvien kaijuttimien kautta, niin että kylän väki
tuli ihmettelemään ja jäivät kuuntelemaan. Myös uskovilla
nuorilla oli erittäin hyvä mahdollisuus tutustua ihmisiin ja
todistaa heille. Harlussa myös on armoitettu pastori, jonka kanssa
nuoruuteni aikana kun hän oli vielä diakoni asemassa, kävimme
sivukylillä. Nyt siellä on sekä KAN-koti, että seurakuntakoti, että tulijat eivät jää heitteille.
Pokajanie soittaa.
Hyvin kuuluu.
Sain kutsun Arvo
Survon 60-vuotisjuhliin Kupanitsan kirkkoon. Arvo on tehnyt
uskonelämässäni suuren vaikutuksen. Ensi kertaa tapasin hänet
16-vuotiaana. Hän oli toinen papeista, joita tapasin elämässäni
siihen aikaan. Toinen oli Paul Saar Eestistä, jota syvästi
kunnioitin, enkä koskaan uskaltanut edes lähestyä, ja toinen oli
Arvo, jonka kohtasin Pushkinissa. Pappi, kitara ja hänen laulunsa
teki sisäisen vallankumouksen (hyvän vallankumouksen). Hän on yksi
niistä, jotka eivät koskaan unohdu. Ja nyt vuosikymmenien jälkeen
jännitin kovasti, miten kohtaan 60-vuotiaan Arvon. Hän oli sama. Toinen silmä kyynelehti ja toinen nauroi. Tämä tapaaminen antoi
uuden virikkeen elämääni. Sama pappi-evankelista... Kiitän
Jumalaa ja pidän suurena lahjana, kun saimme elää pienen hetken
yhdessä saman katon alla. Laulu ”Tee minut soihduksi yöhön”
tuli esille eri tavalla.
Pudozizza oltiin rohkeita.
Vihdoinkin haave
ja rukouspyyntö toteutui: Pudoziin pystytettiin valkoinen 150-hengen
kaunis ja ihanin maan päällä ja meille niin rakas, suomalaisten
uskovien lahjoittama ja kyljessä suloisin kirjoitus: Me olemme
kristittyä - teltta. Ennen teltan pystyttämistä ja myös kolmen
päivän sisällä me – 8 veljeä – jakaannuimme kaksittain ja
lähdimme kaupungin eri suuntiin kutsumaan ihmisiä telttajuhliin.
Olimme oikein tyytyväisiä ja onnellisia, että kaiken teimme,
niinkuin meidän Opettajamme on neuvonut, panimme päälle
kaijuttimet.
Pudoz
Me lauloimme, veisasimme, luimme runoja,
laitoimme kaikki Jumalan antamat lahjat käyttöön, kutsuen ihmisiä
sisälle, mutta turhaan – niin me ajattelimme. Näin tapahtui
kahtena päivänä. Kolmantana päivänä tuli niinkuin aina - ensin
lapset ja heidän jälkeen suurella arkuudella astuivat sisälle
aikuiset. Mehän avasimme kyljen teltasta, jotta ne poloset
uskaltaisivat tulla. Jokainen meistä tunsi jonkun asteista jos ei
nyt masennusta, niin kuitenkin hämminkiä. Kulkaa hyvät ihmiset,
tämä tapahtui melkein kolmen vuoden kylvön jälkeen! Pudozin
kaduilla on käyty paljon ja näin hitaasti se tapahtuu. Meidän
Herramme sanoi, jotta me olisimme kärsivällisiä ja uskollisia.
Mutta niiden päivien jälkeen netissä oli paljon keskustelua tästä
tapahtumasta. Vasta silloin saimme tietää, että todellisuudessa
ihmiset eivät olleet välinpitämättömiä, vaan he vielä
arkailevat ja kuuntelivat salaa.
Kylän raittia
Kuunnellaan kuitenkin, arasti mutta silti.
Kun sen jälkeen kävimme Pudozissa
uudestaan, tapasimme henkilökohtaisesti korkeassa asemassa olevia
henkilöitä, jotka kuuntelivat tarkasti aukaisten ikkunansa auki.
Lohdutan itseäni ja vetoan myös teihin, älkää väsykö
rukoilemasta! Telttakokousten jälkeen, viikon kuluttua olin
uudestaan Pudozissa, sinne tuli Gospel Riders-porukka, tuomaan
omalla tavallaan Evankeliumia. Varmuudella – he eivät käyneet
turhaan.
Gospelratsut tauolla.
Tässä
tervehdyskirjeessäni raapaisin vain pintaa, mutta tiedätte itse,
kuinka paljon elämää, iloa, toivoa ja myös uupuumista on kaiken
tämän takana, koska kysymys on ihmissieluista, jotka eivät vielä
tajua, kuinka suuri taistelu on jatkuvasti heidän sieluistansa.
Joskus itsekin väsähtää ja silloin on hyvä, jos on lähimmäinen,
joka ymmärtää.
Tänä päivänä lähimmäisenä on äitini.
Teille, jotka ehkä
olette väsyneet auttamaan ja tuntuu turhalta, teitä haluan
rohkaista seuraavalla Raamatun sanalla. Se on Sarnaajan kirjassa
11:1. ”Lähetä leipäsi veden yli, ajan mittaan voit saada sen
takaisin”. Ja näiden vaikeiden aikojen keskellä haluan
rohkaista teitä ja myös meitä täällä 1Kor. 15:58. ”Olkaa
siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni (ja sisareni)
ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra
anna teidän työnne (ja meidän työmme) mennä hukkaan”.
Siunausta jokaiseen kotiin - Veljenne Artur.